Tarot-kortit: Jeu de Marseille

Rakkaudesta, unesta, vallankumouksesta ja tiedosta.

Vuosien 1940–1941 aikana joukko surrealisteja mukaan lukien André Breton asuivat väliaikaisesti Marseillessa, jonne he olivat paenneet natsi-Saksan ohjaamaa Vichyn nukkehallitusta. He etsivät Ranskan etelärannikolla turvallista keinoa matkustaa pois Euroopasta. Elämää varjosti alituinen pelko joutua pidätetyksi, karkotetuksi tai kuolemanvaaraan. Lievittääkseen tätä tunnetta surrealistit kokoontuivat yhteen Villa Air-Beliin, jossa he pelasivat pelejä, kirjoittivat runoja ja tekivät yhdessä taidetta. Tähän sisältyi oman tarot-pakan, Jeu de Marseillen, luominen.

Korttipakan neljä maata ovat rakkaus, uni, vallankumous ja tieto. Niitä symboloivat edellisen järjestyksen mukaan punainen liekki, musta tähti, punainen verinen pyörä ja musta lukko. Kuvakortit ovat pakassa: nero (génie), merenneito (sirène) ja taikuri (mage). Kuvakortit ja ässät ovat surrealistien Marseillen-ryhmän* suunnittelemia. Muiden numerokorttien suunnittelu perustuu korttien maiden symboliikkaan. Kuvakortteihin on valittu historiallisia henkilöitä ja kirjojen hahmoja, jotka ovat vaikuttaneet surrealistien taidefilosofiaan.

NERO

Rakkaus
Baudelaire

Uni
Lautréamont

Vallankumous
Markiisi de Sade

Tieto
Hegel

MERENNEITO

Rakkaus
Portugalilainen nunna (Sisar Marianan rakkauskirjeiden päähenkilö)

Uni
Liisa (Liisan seikkailut ihmemaassa)

Vallankumous
Lamiel (Stendhalin postuumisti julkaistun romaanin Lamiel päähenkilö)

Tieto
Hélène Smith (Meedio)

TAIKURI

Rakkaus
Novalis

Uni
Freud

Vallankumous
Pancho Villa (Kenraali Meksikon vallankumouksessa)

Tieto
Paracelsus (Sveitsiläinen renessanssiaikaan elänyt lääkäri, alkemisti ja okkultisti)

JOKERI
Isä Ubu

Surrealistit käyttivät pakkaa ensisijaisesti tarokki-peliin, joka syntyi 1400-luvulla Pohjois-Italiassa. Korttipakka oli surrealistien oma versio Marseillen tarokeista, joita on valmistettu kaupungissa 1600-luvulta lähtien ja joiden ulkonäköä monet muut myöhemmin luodut tarotpakat seurasivat. Keskeisenä erona pakkojen välillä oli se, että Jeu de Marseille sisältää numerokortit, kuvakortit ja jokerin. Marseillen tarokit taas sisältävät tämän lisäksi neljännen kuvakortin ja 22 ison arkanan korttia.

Tästä huolimatta surrealistien pakkaa voi käyttää myös ennustamiseen, johon sen omat maat ja kuvakorttien hahmot luovat aivan uudenlaisen symboliikan. Ennustaminen on ylipäänsä jälkikäteen syntynyt tarot-korttien käyttötapa, josta on löydetty ensimmäiset dokumentoidut viitteet 1700-luvulta erityisesti Ranskan alueelta. Tällöin korttien määrä ja niissä kuvatut hahmot olivat pitkälti vakiintuneet.

Tarot-korttien lukutapa eroaa käyttökontekstista riippuen. Kun niillä pelataan, kortin käyttöarvon suhde pelin sääntöihin on keskiössä. Korteista ennustaessa lukijasta tulee eräänlainen maagi, joka kokoaa korttien symboloimista merkityksistä kuvan tulevaisuudesta.

Ehdotus peliksi

Korttipakan luominen Jeu de Marseillen tapaan

Valitse

1 Neljän maan symbolit
2 Kuvakorttien teemat
3 Kuvakorttien henkilöt

Pelin tarkoituksena on avata itselle tärkeiden filosofien, runoilijoiden ja tieteilijöiden vaikutusta omaan ajatteluun. Surrealistien filosofian keskiössä on ajatus omien symbolijärjestelmien luomisesta ja niiden soveltamisesta taiteeseen. Korttipakan luominen on myös ele siitä, että sillä on väliä, millaisille merkityksille altistamme tajuntamme. Ajatteluaan pystyy myös jäsentämään tarkemmin, kun tutkii siihen vaikuttaneita henkilöitä. Korttipakkaa voi käyttää myös ennustamiseen.

*Jeu de Marseillen kortit suunnittelivat ja piirsivät Victor Brauner, André Breton, Oscar Dominguez, Max Ernst, Jacques Hérold, Wifredo Lam, Jacqueline Lamba ja André Masson.

Riikka Ala-Hakula

Luettavaa:

Bauduin, Tessel 2014. Surrealism and the Occult: Occultism and Western Esotericism in the Work and Movement of André Breton. Amsterdam, Netherlands: Amsterdam University Press.

Wouter J. Hanegraaff et al. 2005. Dictionary of Gnosis & Western Esotericism. Leiden, Boston: Brill.

Valokuvia korttipakasta:

Le Jeu de Marseille jeu de cartes surréaliste. Centre Pompidou: Bibliothèque Kandinsky.